Lentokenttien
aavoilla tuulee,
Niin
kuin ulapalla aution maan
Ja
kiitotien päässä on taivaassa reikä
Ovi
miltei mahdottomaan
Edu Kettunen: Lentäjän poika (
solo)
Viikolla
kiitotien päässä oli ovi sitten mahdottomaan. Sattui sarja kummallisia
tapauksia ja nyt me kaikki tiedämme sen, mikä se ovi on, joka on vesan oven
vieressä ja josta ovesta lomalennon iloisella
matkaajalla ei ole käyntiä.
Tähän
saakka Robert on lennolle mennessään tarkkaillut kanssamatkustajiaan sillä
silmällä, ja miettinyt, kuka se noista on, joka teroitetun muovihaarukan kanssa
ryhtyy koneessa riehumaan ja
alushousuihinsa piilottamaa
räjähdettä näpelöimään. Tästä eteenpäin
on tuijotettava henkilökuntaa ja mietittävä, onko stuertilla mennyt
viime aikoina poikien kanssa ihan hyvin.
Onko hyvältä tuoksuvan lentoemon
rintaliiveissä sittenkin kiihkeää
muoviräjähdettä terhakkaaksi leivottuna ?
Tähän
astikin olen tuijotellut lentoemäntiä,
mutta, sen myönnän, minulla ovat olleet toiset ajatukset mielessäni.
Minä
olen aloittanut lentämiseni matkustamalla TAROM - lentoyhtiön Iljushin 18 potkuriturbiinikoneella Romaniaan.
Kaikki ymmärtävät, että ken siitä kokemuksesta voitolle pääsee ja hengissä
takaisin, voi lohdullisella mielellä astua minkä tahansa yhtiön minkämerkkiseen
koneeseen tahansa. Kun kone saapui Helsinki –Vantaan lentokentälle Romaniasta noutamaan uutta lastia,
heikkohermoisimmat laskeutumisen
nähtyään ryntäsivät lentoaseman vessaan
ja lukitsivat itsensä koppiin.
Itse
lennosta muistan elävästi sen, että matkustamossa oli sankka sininen
tupakansavu. Potkuriturbiinit löivät liekkiä
metritolkulla siiven taakse, siipi oli
mustunut kaikkien 4 moottorin kohdilta ja niitit siivessä löivät lennon aikana vitosen katkoa.
Myöhemmin
sitten lähes yhtä ikimuistettavalle
tasolle lentokokemus pääsi silloin, kun
olin ravustamassa mökillämme
parin kaverin kanssa. Ravustus oli
uutteraa ja täysipainoista. Rapuja tuli ja niitä syötiin pitkälle aamuyöhön. Sitten nostettiin merrat
joesta. Siinä yhteydessä huomattiin, että kasassa oli vain neljätoista
mertaa ja yksi puuttui. Ajateltiin, että
jokivarressa oli märkää heinää
kaulaan asti ja punkkeja ja kyykäärmeitä. Sinne ei millään viitsi lähteä.
Päätettiin,
että etsitään se merta lentokoneella.
Yhdellä seurueen jäsenistä oli lupakirja, joten siitä paikasta ajoneuvoon ja lähimmälle lentokentälle
lentokonetta vuokraamaan.
Semmoisen
pienen koneen ohjaamo on kovasti ahdas.
Kumisaappaat tahtovat jäädä polkimien
alle ja ratti heiluu edestakaisin valtoimenaan. Kun
semmoisella koneella yrittää seurata
kovassa vauhdissa mutkaista
ojauomaa ja samaan aikaan tähystää alas
jokeen ja etsiä pientä valkoista rapumerran kohoa, ihmispoloinen
helposti tulee pelokkaaksi ja pahoinvoivaksi.
Tänään
juuri yksi lentokapteeni sanoi julkisuudessa, että ei hänelläkään siellä
ylhäällä ahtaassa putkilossa kivaa ole. Sitä lausuntoa minä tänään vähän ihmettelin.
Jos ei ole siellä ylhäällä ihmispoloisella kivaa, niin miksi on tämä nähnyt
hirveän vaivan , jotta pääsee sinne lentokapteenina selvinpäin pelkäämään ?
Minäkin pelkään lentämistä. Minulla on
kuitenkin eräs pettämätön lääke lentopelkoon: GT ja tarkka koneen valinta. Kun
minä lennän, koneessa täytyy olla aina väh. kaksi moottoria ja matkustamossa
tarjoilu.
Minä lensin viimeksi vajaa viikko sitten, Rovaniemeltä Helsinkiin. Minusta tulee nousun, lentokorkeuden ja laskun aikana poikkeuksellisen harras: "Mikä on ihmislapsi, että sinä häntä muistat".
VastaaPoistaTiedätkö, mikä minusta on tässä kaikkein kamalinta?
Kävin tänään iltapäivällä kaupassa pikaisesti. Iltapäivälehtien kannet saivat minut suunniltani. Myös erkkolaisen uutisointi aiheesta on ollut vähintäänkin kyseenalaista.
Lopuksi pieni fakta: Viimeisen sanotaanko 20 vuoden aikana lentoliikenteessä on kuollut ehkä 2000 ihmistä vuosittain.
Jostain olen saanut lukeman, että tieliikenteessä uhriluku on viisisataakertainen.
En haluaisi olla kyyninen hirviö. Silti mielessäni on ollut asia, jonka tähän laitan, voit vaikka tarvittaessa sensuroida tämän.
Kun suomalaisella perheen vanhemmalla hirttää kiinni, ja hän tappaa perheensä kotiin ja sen jälkeen ajaa itsensä kuoliaaksi rekan alle, se on yksittäistapaus.
Hämmästelen suunnattomasti, ettei tätä ole kukaan vähätellyt sellaiseksi.
Ihan tosi, sensuroi tämä, jos tämä on liian paksua.
Ei ole liian paksua. Kirjoituksessasi oli hyviä kohtia. Minä aina laskussa ja nousussa katselen kanssamatkustajia ja heidän käsiään.
PoistaAika monen kädet hapuilevat hetkeksi harrasta asentoa ja kun sitten pyörät vinkaisevat asfalttia, ne sitten irtaantuvat toisistaan ja vähän siinä sitten joku vilkaisee, huomasiko joku toinen sen ja pitääkö tässä käsien yhteenliittäminen jotenkin naamioida joksikin muuksi asiaksi, Ettei tässä ihan metsäläiseksi kukaan luule.
Hartaita hetiä nuo koneessa ovat.Enää harvemmin sentään kuulee taputuksia ja muita spontaaneja reaktioita. Useimmin kyllä kuulee kommentteja, joissa asijantuntijan elein arvioidaan nousun/ laskun onnistumista ja kuskin ammattitaitoa.
Ja näin annetaan kanssamatkustajille sellainen kuva, että on tässä muutakin kierretty kuin tahkoa
lentojätkät!
Poistahttp://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/kuolema-euroopassa/
nimenomaan kommentteineen - olkaa hyvät!