Päivä on kulunut oikeaa kättä ihmetellessä ja tapaturmapapereita täyttäessä ja työterveyshuollossa istumisessa. Ja kaiken pahan alku ja juuri on tälläkin kertaa ATK.
Oli tarkoitus opiskella äidinkieltä ja analysoida kotitehtävää, eli nuorison lukemia novelleja. kahdelle nuorellemiehelle tuli kuitenkin istumapaikasta riitaa. Vapaita tietokoneita oli monta kappaletta tarjolla. Molemmat olivat kuitenkin mieltyneet samaan työpisteeseen. Olin menossa keskustelemaan herrojen kanssa taistelun mielekkyydestä, kun toinen osapuoli keräsi kaikki voimansa ja tempaisi tuolin toisen alta.
Tuoli teki teki voimakkaan kaaren suoraa kohti päätäni. Onneksi sain nostettua oikean käteni eteen. Niinpä sain rystysilleni koko heilahdyslyönnin.
Rystysessä on nyt suurin piirtein räkättirastaan munan kokoinen ja värinen pallukka. Kättä on ruvennyt särkemään.
Kouluterveydenhoitaja passitti työterveyshuoltoon. Siellä otettiin valokuvia kädestä ja sanoivat, että otetaan lisää kuvia erilaisella kameralla, jos kipua tulee. Minulla oli huonoa tuuria, sillä oma ihana työterveyshoitaja ei ollut vapaana, joten en minä kehdannut tätä vierasta ihmistä pyytää puhaltamaan vauriokohtaa. Olen varma, että semmoinen parhaiten voisi auttaa nyt. Ja kädestä pitäminen.
Minulla on likainen ja tyhmä olo. Minun koskemattomuuttani ei ole työssä loukattu 36 vuoden aikana aikaisemmin. On tosi tyhmä olo. Jotenkin oksettava juttu. Onneksi edes se riehuja oli erityisopiskelija, joten voin selittää asiaa itselleni sitä kautta. Hän ei voinut sille mitään. Hänen ajattelumallinsa ovat suoraviivaisia ja selviä, eikä niihin sisälly pitkälle meneviä pohdintoja.
Pitäisi ehkä ostaa illaksi muutama IPA - olut ja hautoa tuota kättä ja egoa niillä. Tämä työ saattaa myös vaatia vahvempia aineita, jos meno äityy hurjemmaksi. Syksyllä yksi nuorimies laitettiin ulkoruokintaa asuntolasta, kun oli heilunut pitkän puukon kanssa siellä. Eniten kumminkin minua huolestuttaa se, että muutamalle kaverille joku valopää vallesmanni on antanut aseenkantolupia.
Kun aloittelin tätä blogia, mietin, onko mitään kirjoittamista. Mietin, ovatko minun ajatukseni, elämäni ja touhuni sellaisia että niistä syntyy juttua. Nyt viikon kuluttua minusta tuntuu siltä, että olen avannut Pandoran lippaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti