Lepäävä silta

Lepäävä silta

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kuka minä olen ?

Kysymys on retorinen.  En   ryhdy  avamaan  omaa persoonaani sen enempää vielä tässä vaiheessa. Kysymys tarkoittaa sitä, että törmäsin tässä illalla uutiseen, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka  kaupassakäynnin jälkeen avaavat kauppakassinsa keittiönpöydän äärellä,  videoivat koko tapahtuman, selostavat ostoksensa ja laittavat sen mediatuotteen sitten  nettiin.

Hetken jo luulin, että olen tyhjentänyt inhimillisen  elämän sammion 14 kirjoituksen avulla ja blogi nyt kuolee tähän. Riemuni on valtaisa. Niin ei näköjään käy. Ihmiselämä on täynnä kummallisuuksia, joissa riittää ihmettelemistä  arkena ja sunnuntaina

Tuollainen mittava videoinstallaatio vuokralla-asuvien  ihmisten  kulutustottumuksista on tietysti näin sosiologian opiskelijalle lahja ja innostuksen lähde. Tuolalinen materiaali 100 vuoden kuluttua on  täyttä rautaa ja sen avulla voi esim. historiallisen romaanin  kirjoittaja  hyvin tarkkaan  kirjoittaa  faciliteetit kuntoon. Tuommoisen  datan avulla tulevat Pekka Puskat voivat analysoida  viiltävästi tulevia kansantautejamme.

Kyseinen uutinen tietysti sai  välittömästi  aikaan  pöhinää myös Robertin aivokopassa. Mitä muuta sitä ihminen voisi  videoida ja laittaa nettiin ? Amatööripornoa.... no se on vanha juttu. Semmoista tuskin kukaan jaksaa katsoa. Hiihtolenkin tunnelmat kypäräkameralla... pelkkää huohotusta sekin. Aterian valmistuskin on loppuun kaluttu aihe....

Täytyy siis myöntää, että kyseisellä nuorella parilla on tuore ote elämää. Me  aloittelevat  kyttääjät ja  kurkistelijat voimme tyydyttää himomme katselemalla harjoituksen vuoksi toisten kauppaostoksia. Ostosten esittelijät voivat leikkiä hallitusti ja turvallisesti narsistia. Suurta vaaraa ei ole. Oma persoona ei totaalisesti asettaudu muiden  armoille. Aina voi vetäytyä hissun kissun  omituisista harrastuksista  kohti porvarillista elämänmuotoa.

Tai sitten lopulta ylittää se  viimeinen  aita ja raja.

 Seuraavan videon  päähenkilö on laittanut itsensä totaalisesti  likoon. Robert vain äimistelee ja kummastelee. Tästä ei isoäiti  osannut  varoittaa, kun maailman  houkutuksista  minulle piti  oppituntia  harmaalla 1960 -luvulla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti