Lepäävä silta

Lepäävä silta

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hautajaiset

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov haudataan tänään Moskovassa. Nemtsov haudataan Trojekurovskojen hautausmaalle.

Hautajaisvieraiden pääsyä rajoitetaan , joten minä ja sinä tuskin pääsemme paikalle, vaikka haluaisimmekin ja Moskovassa juuri nyt olisimme. Emme voi edes urkuparvelle mennä katselemaan toimitusta..

Hautajaiset Suomessakin ovat muuttuneet  viime vuosina  hiljaisiksi. Vainaja tosin haudataan hiljaisuudessa, mutta silti kuka tahansa on saanut mennä kirkkoon saattamaan vainajaa. On kuitenkin pidetty sopivana, että  kirkossa tapahtuvan seremonian jälkeen ulkopuoliset suksivat kotiinsa viikonlopun viettoon ja omaiset saattavat  vainajan haudan lepoon.

Robertille kävi tässä taannoin niin, että minut oli kutsuttu  hiljaisiin hautajaisiin. Oli ajateltu pitää ensin hiljaiset hautajaiset, mutat tultu sitten sellaiseen   ajatukseen kuitenkin, että  näistä tulee ihan liian hiljaiset ja vaatimattomat. Niinpä minäkin sain sitten kutsun hautajaisiin.

Olin asiasta vähän hämmentynyt ja päätin lopulta, että en lähde  täytemieheksi.

Moskovassa  ei ole nyt siis asiaa edes kirkkoon. Puhumattakaan hautajaisiin.Siellä ei haluta, että itkusta tulisi liian  massiivista. Vähän saa surra ja itkeä. Kohtuudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti