Minulla sitä vastoin tuntuu olevan.
Paikkakunnalle puuhataan tuulivoimapuistoa. Kahden päivän aikana jo kaksi tuttavaa on ottanut minuun yhteyttä ja esitellyt tuuliasiaa siten, että minun pitäisi kirjoittaa nimeni adressiin. Molemmat nimenpyytäjät argumentoivat tuulivoimaa vastaan, mutta heidän argumenttinsa vaihtelevat.
Syöttötariffin kalleus on tietenkin asia, joka nostaa niskavillat pystyy niiltä, joita kateudensynti vaivaa. Yhteisten veromarkkojen syytäminen ulkopaikakkuntalaisen firman taskuun puistattaa ihmisiä. Sitten on niitä, joiden silmään eivät kaukaisuudessa pyörivät roottorit sovi. Lähempänä asuvat taas sanovat, että jäätä lentää ja ääntä syntyy. Metsämiehet sanovat, että riista kaikkoaa pois alueelta.
Minä en osaa sanoa oikein mitään. Minusta sama energia voitaisi tehdä metsässä kasvavasta bioenergiasta halvemmalla ja ilman säätövoiman tarvetta. Minusta ..... no , enpä sano mitään...
Minä olen sisäänpäin kääntynyt satakuntalainen, joka mieluusti antaa näitten paikallisten ratkaista mielipiteensä ja riitansa ihan vain keskenään. Minä en ole tälle mäelle koskaan kotiutunut niin syvästi, että minun tekisi tätä maisemaa mieli mitenkään arvottaa taikka puolustaa. Olen täällä olosuhteiden pakosta. Lapseni ovat muuttaneet pois. Lapsenlapseni kasvavat muualla. Talon takana sojottaa pystyssä helkkarin moinen matkapuhelintukiaseman masto.
Minulle on siis aivan sama. Saatan kirjoittaa, saatan olla kirjoittamatta. Luultavasti en kirjoita nimeäni mihinkään. Aina ennen on nimittäin käynyt niin, että mitä tahansa olen kannattanut ja adressin allekirjoittanut, niin ne kaikki allekirjoitukset ovat osittautuneet pitkässä juoksussa epäonnistuneiksi ja vääriksi valinnoiksi. Jättäydyn siis muiden varaan. Valistuneet ihmiset tehkööt tämän paikan maisemalle mitä tahtovat.
Ja vielä tältä paikalta....
Menestys ja pieru muistuttavat aika paljon toisiaan. Toisten sellainen haisee pahalta ja on puistattavaa. Oma taas on kohtuullisen siedettävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti