Lepäävä silta

Lepäävä silta

lauantai 24. lokakuuta 2015

Vieraita kulttuureita

Nuori opiskelijamies kysyi minulta klamydiasta. Sanoin, että  hyvää rokkia se soittaa.

Kysyjä oli hetken pihalla, kunnes tarkensi, että  hän tarkoitti tautia.

Sanoin nuorelle miehelle, että  puhdas olen kuin pulmunen. Kehotin häntäkin  valitsemaan miniä - ehdokkaat vähän tarkemmin. Voi  nimittäin olla, että sellainen pakkaus pitkän päälle osoittautuu   huonoksi  emännäksi, mikäli tarkoitus on pitää kehto keinumassa ja suku kylillä riehumassa.

Toisaalta, mieleeni tuli se kokoomusnuori, joka julkisesti  piti toivottavana sitä, että yhteiskunta ei suuresti tukisi  sen kansanosan lisääntymistä, joka  on jo nuoruudessaan osoittanut  huonoa lisäarvontuottamiskykyä yhteiskunnassa.

Nuorella miehellä oli kaula purtu ja Lacoste -kengät jalassa, joten  pidin  sangen todennäköisenä, että hän puhui kokemuksesta ja  että hänellä olisi ollut ensikäden tietoa kyseisestä taudista ja sen hankkimismuodoista.

Ja tästä  sitten horjuvaa  aasinsiltaa myöden  päivän uutiseen. Internetin  puristuksessa on käynyt nyt niin, että viimeiset  suomalaiset suuret miestenlehdet ovat hakeneet itsensä konkurssiin. Nuorten miesten on nyt sitten hankkiuduttava pesän äärelle ihan viettinsä ja Googlen avulla..

Oppilaitoksessa oli aikoinaan  eräs nuorimies, joka ei  halunnut  osallistua yhteisiin  talkoisiin ja rahan-ansaitsemis - hankkeisiin. Hän toi rahat suoraan luokan tilille. Tarkoitus oli  tehdä upea luokkaretki  yhteisllä varoilla.

Tämä nuorimies  ei koskaan tullut mukaan yhteisiin hankkeisiin. Hän toi aina vastaavan rahasumman  suoraa luokan rahastonhoitajalle. Epäilimme, että isä maksaa lystin. Poika kiisti jyrkästi. Hän sanoi kirjoittavansa Jalluun ja Ratto- lehteen eroottisia  novelleja. Rahaa kuulemma tulee ovista ja ikkunoista 17 vuotiaalle nuorelle miehelle. Lehdet   ottavat kaiken vastaan ja  maksaisivat  kuulemma  kaksinkertaisen taksan, jos  novelleissa olisi kuvia mukana.

Luokassa oli vain yksi tyttö.

Opettajana  oli pakko puhaltaa peli poikki  siinä vaiheessa. Ketään ei voi vaatia luokkaretken  vuoksi etukäteen riisutumaan. Ehkä sitten luokkaretkellä, mutta vasta sitten.

Ja lopuksi tältä paikalta tiedoksi anonyymeille  lukijoille..

Oppilaitokseen saapuu ensi viikolla  ranskalaisia  vierailijoita. Jotkut saattavat olla vähän tummempia kuin minä ihonväriltään. Seuraavalla viikolla  oppilaitokseen  saapuu unkarilaisia, jotka nekin ovat vähän tummempia kuin minä, mutta jotka toivon mukaan tuovat mukanaan Palinkaa tuliaiseksi.



5 kommenttia:

  1. "Ja lopuksi tältä paikalta tiedoksi anonyymeille lukijoille.."


    Ranska on sivistyskansa.
    Unkarilaiset ovat veljeskansaa.
    Ja Eu:n sisällä saa liikkua vapaasti ,kun on asijat kunnossa.

    EU:n ulkopuolelta tulevat (partasuu lapset) eivät ole sivistyskansaa eivätkä veljeskansaa.Irakilaisilla pitäisi olla passi ja viisumi.

    VastaaPoista
  2. jr

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445660249280.html

    Tuntuuko tutulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikka... Mie luin tuon netistä jo eilen... Ajattelin, että olisi se kyllä hieno tapahtuma, jos Veikko Huovisen novellin hengessä kaikki Suomen turhautuneet toisen asteen opettajat kerättäisi isoon risteilyalukseen risteilemään niin, että biletin hintaan sisältyisi vapaa baarin ja viinihanan käyttö.

      Siitä sitä syntyisi aikamoinen bakkanaali ja maailmanparannus härdelli.

      Hyvin tämä naisopettaja kirjoittaa. Tosin kummallisen siististi. Kun omalla nimellä kirjoittaan, niin tietenkin hän ymmärtää, että ikiaikainen panna ja kasvatustieteellinen disponipiliteetti siitä syntyy. Ihailtavaa, että joku edes kirjoittaa.

      Meillä erkkajätkät uhkasivat laittaa yhden työkaverin pilliruokintaan. Saivat siitä kirjallisen varoituksen.

      Poista
    2. Voi kun nyt käyttäytyisivät kunnolla vierailun aikana!

      Omilta ajoiltani yläasteelta muistan, miten venäläisopettaja ihmetteli oppilaiden "ryhdittömyyttä" ja nuori unkarilainen harjoittelija itki, kun otti oppilaiden ynseyden henkilökohtaisena loukkauksena. Kun sitten tiedustelin ysiluokkalaiselta pojalta, miksi hän vastaa vieraan englanninkieliseen kysymykseen mykkyydellä tai mutisemalla suomeksi "en miä tiiä", niin kaveri sanoi, että niinhän hän muulloinkin tekee. Kaveri oli hyvin menestyvä oppilas. Minä rupesin miettimään, että meillähän on käyttäytyminen aivan retuperällä. Monissa maissa kohteliaisuus ja huomaavainen käyttäytyminen toisia kohtaan on päiväkodin ja ala-asteen tärkeimpiä tavoitteita ja vaatimuksia. Ja - huokaus - kotien tavoitteita myös.

      Poista
  3. Ja kuten odottaa saattaa jo tämän päivän lehdestä löytyy jonkun erinomaisen opettajan vastine tähän Eva Sundgrenin kirjoitukseen. Nuoret eivät ikinä opi näkemään huonoa asennettaan, jos toiset kasvattajat vain nostavat omaa häntäänsä heidän kustannuksellaan korostamalla ei suinkaan oppilaan vastuuta vaan sitä, miten kaikki on kiinni opettajan asenteesta ja taidoista.

    VastaaPoista