Lepäävä silta

Lepäävä silta

torstai 8. lokakuuta 2015

Brändit ja roolikalusteet

Tässä  päivänä jonain julkisuuteen tuli eräs LVI- yrittäjä, joka moitiskeli nuorisoa  ja sanoi, että kymmenestä huppari jätkästä, jotka hän oli ottanut töihin,  on  yhdeksän saanut  lähteä ja  yksi jatkaa  hänen palveluksessaan. Hänen vuodatuksensa voitte lukea täältä.

Hän puhuu hupparista halventavasti. Toinen hänen silmäänsä pistänyt  roolikaluste on älykännykkä. Semmoisen  näpeltäminen vie nuoren huomion työtehtävistä ja  velvollisuuksista.

Minä  olen nyt saanut maistaa toisen asteen koulutuksen ihanuutta  kaksi vuotta. Minä luonnollisesti allekirjoitan  tämän yrittäjän mielipiteet ihan  prikulleen. On vaikea nähdä  sellaista  tilannetta tulevaisuudessa, että veisin auton huoltoon korjaamolle, jossa työskentelee  entinen opiskelija, joka  uhkasi laittaa työkaverini pilliruokintaan

Näillä kavereilla on  muuten sitten vielä   yksi  kaluste ja tuntomerkki, josta voi päätellä noin  100 % varmuudella, että  kyse  tosi hankalasta asiakkaasta ja tulevasta  narsistista. Empiiristen  kokeiden  perusteella  joudun nimittäin väittämään niin, että jos nuorella miehellä on Lacoste - merkkiset tarra-jalkineet, hän on  ongelmanuori -usein joka  erityisongelmallinen.

Jostain syystä Lacoste - mulkerot tuntuvat saavat  kuitenkin " pesää" sangen  kiitettävästi. Eilenkin ihmettelin suuresti sitä, että erään tällaisen nuoren miehen pää ei pudonnut  pulpetille. Hänen kaulaansa oli nimittäin joku naarasmajava  järsinyt  pitkälti yli puolenvälin. No, viittaan tässä edelleen loistavaan kirjaan " Rikollisuuden syyt" Janne Kivivuori. Siellä selvitetään  juurta jaksain sekin asia, miksi Lacoste-  ja linnakundit ovat niin suosittuja  naisten keskuudessa.

Kengistään siis  mies tunnetaan.

Hyvä ystäväni  opasti  minua aikoinaan perusteellisesti, kun lähdimme Ikaalisten Kylpylään naistentanssein  testaamaan  yllyke- ja välinearvomme. Hän painotti moneen kertaan sitä asiaa, että jalkaan ei pidä laittaa  mokkasiini- tyyppistä  jalkinetta, ei varsinkaan  harmaata sellaista. naistentansseihin laitetaan aina nauhakengät. Naiset kuulemma katsovat ensin kenkiä ja sitten naamaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä nainen ei tanssipartneristaan (siitä ainoasta, joka sai kiinni kun pakoilin ja piilottelin, ettei vaan kukaan hakis) muista kuin ne kengät, koska joutui koko ajan tanssiessa katsomaan jalkoihin, ettei polje toisen raukan varpaita.

    VastaaPoista
  2. Mukava huumorijuttu täyttä asiaa!

    Täällä heräsi kovasti keskustelua Kari Aallon haastattelusta. Ikävä kyllä, tuota asennetta on paljon. Eräässäkin K-Raudassa oli huppupäinen ammattikoululainen pistänyt aina välillä makuulle. Ottivat sitten kesätöihin virkeän lukiopojan.

    Me kauhistelimme yläasteen opettajina, kun kuulimme, ketkä tytöt lähtivät opiskelemaan perushoitajiksi. Emme missään nimessä haluaisi noiden röyhkeiden, vihaa tihkuvien huorittelijoiden hoidettaviksi. MIKÄ näköalattomuus meidän nuoria oikein vaivaa! Tuntuu siltä, että he eivät osaa arvostaa mitään muuta ammattia kuin epämääräistä julkkikseksi ryhtymistä.

    VastaaPoista