Lepäävä silta

Lepäävä silta

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Taso laskee

Huomenna  lähden taas merikaupunkiin.  Nyt menen Raaheen. En odota  suuria. On poljettava virka-autoa aamusta iltaan  ja  tien päällä muisteltava Pietaria. On muisteltava  Mihaillovskin teatterin  balettiesitystä ja purtava hammasta . Raahe  tuntuu sen jälkeen vähän omituiselta ja  hiljaiselta  paikalta. Köyhän miehen letkajenkalta.

Menen tapamaan  työasioissa naispoliisia. Olo  on jotenkin  omituinen senkin  asian  suhteen.

Naispoliisi  virkamiehenä  välähtää  usein miesten  mielessä lähinnä POLIISIOPISTO - elokuvien  hahmo-kavalkaadina ja ensimmäinen  ajatus usein on meillä karjuilla , että voisikohan  sitä pyytää tekemään  ruumiintarkastus itselle ?

Pois se minusta

Hän on minun  opiskelijani, joten moraalisesti tässä tietenkin  ollaan liikkeellä. Virkatehtävät  ja virkavastuut  loistavat  super-egon  alttarilla kultaisin kirjaimin. Mitä ikinä mieleesi sitten  pätkähtääkin, pidä suusi kiinni ja keskity olemaan  asiallinen. Ego toivottavasti uskoo tämän ja  potkii  alitajunnan pohjamudista  ylösryömiviä  mauttomuuksia  turpaan.

Melkoinen  päivä siitä joka tapauksessa tulee. Virka-auto  on onneksi   kolmepaikkainen  neliveto, joka on tehty  kestämään kovaa menoa. Matka takulla taittuu. Luulen, että illalla  on  700 km kasassa. Siinä ajassa ehtii jo moneen kertaan nukahtamaan rattiin. Minulla on kuitenkin siihenkin hyvä apukeino. Minä olen varannut  virka-auton  soittimeen   pari cd -levyä  iloiselta ja tiedostavalta  1970 - luvulta. Ei tule uni simmuun, takaan.

1 kommentti:

  1. Raahe on toisaalta nuhjuisuudessaan jollain tavalla viehättäväkin rannkikkokaupunki. Puukortteleita hilseilevine maalipintoineen ja Brahen patsas niinkuin Turussakin, saappaat muistaakseni oikein jalassa. Väestörakenne on muistaakseni semmoinen, että nuorta väkeä on mainittavan paljon.

    Tiedostavalla 70 - luvulla olin vielä lapsi, lukioon menin vasta 1977, jolloin tiedostamiset alkoivat olla väljähtynyttä asiaa. Kotikylässä kommunistit asuivat omakotitaloissaan, yksi kulki mopolla valistustyössä, ja häneen suhtauduttiin ymmärtävän alentuvasti, vähän niinkuin kylähulluun ainakin. Mutta olenkin kotoisin kepulaisenemmistöläisestä kunnasta.

    Muuten minulla ei ole 1970-lukua vastaan mitään. Naapuruston vanhemmat pojat koulusta päästyään menivät johonkin töihin, ostivat auton, alkoivat hyppäämään naisissa ja sitten perustivat perheen ja elivät oikein hyvin ainakin 1990-luvulle saakka. Moni oli saanut olonsa vakiinnutettua, ja pääsivät sen pahan ajan ylikin ihan hyvin.

    Mutta se tiedostaminen, lapsenmieleeni jäi joku epäaitous, joka aiheutti hihitystä ja myötähäpeää. En ole päässyt siitä eroon vieläkään. Ja vieroksuva tai jopa vihamielinen suhtautumiseni järjestöihin ja puolueisiin on varmaan saanut siemenensä juuri tuolta tiedostavalta -70 - luvulta. jolloin kaikki kuitenkin oli mallillaan.

    Loppujen lopuksi.

    VastaaPoista