Lepäävä silta

Lepäävä silta

maanantai 4. toukokuuta 2015

Olemassaolon taistelu

Päivän aikana  rastaat olivat tehneet  pesänsä uudelleen  lähes asuttavaan kuntoon. Kopistelin sen  alas jälleen, sillä me satakuntalaiset olemme  päättäväistä rotua, etenkin itsepäistä, emmekä helposti  anna periksi muutoin kuin  lain edessä.

Laki taitaa muuten olla  rastaan puolella. Nyt pesintäaikana kaikensortin  häslääminen  on vissiin kiellettyä. No, rastas voi ottaa itselleen Bird Life - myönteisen  asianajajan ja  toimittaa  minulle  asianomistajan ominaisuudessa haasteen, ellei yleinen syyttäjä ala asiaa ajamaan. Suomalaisen yhteiskunnan sääntöviidakossa  saatan tämän  taisteluni hävitä.

Kaiken lisäksi  vaimon sukulainen on aika korkea jehu tuossa Suomen Bird Life - järjestössä, joten tästä  saattaa syntyä myös vaimon suvun  kanssa  kärhämää, jota ensi kesän sukukokouksessa puidaan  ja taivastellaan.

Rastaan kannattaa kuitenkin olla tulevina päivinä hyvin  varovainen, jotta pääsee voittonsa  näkemään ja siitä nauttimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti