Lepäävä silta

Lepäävä silta

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Sairaana


Olen oppinut viimein kutsumaan sairaslomaa sairauslomaksi. Nyt opettelen kutsumaan sitä virkavapaaksi. Ei se  kuitenkaan vielä minulta luonistu. Virkavapaus  kuulostaa siltä kuin henkilö olisi tekemässä  väitöskirjaa taikka virkavapaalla sen vuoksi, että hoitaa juuri silloin kotipitäjänsä  kotiseutuarkiston järjestämistä, ja kun se on tehty, palaa taas omaan  tuttuun työhönsä.

Minä olen siis virkavapaalla. Paljoa ei sentään uskalla puuhastella, sillä virkavapauteni syynä on sairaus. Tämä kirjoittaminenkin on luultavasti kiellettyä, samoin kun naamakirjassa  käynti. On vain oltava.

No kurkkuni on  nyt  kuin santapaperia ja kitalakeni muistuttaa turkkilaisen rekkakuskin  auton naftasäiliön  korkin päälle laittamaa  nahkarukkasta. Mitään ei voi sydä, mutta vastaavasti mikään ei tule ylöskään. Paino  menee alas ja lujaa. Ei pysty juuri edes puhumaan. Pystyn siis kirjoittamaan, lähettämään tekstareita ja puuhastelemaan  käsilläni jotain.

Ehkä ryhdyn puuhastelemaan.


Ostin nimittäin  kevään kunniaksi kuvan esittelemän akku-isku-porakone setin, ynnä salkullisen  oheistuotteita. Kaikki porakoneeni ovat olleet aina  huonoja, muilta lainattuja ja mihinkään  järkevään työhön sopimattomia. Ajattelin, että ostan vielä kerran yhden , ja sitten saa porakoneiden puolesta olla. Jos  sitten vielä tarvitsee porata, minä itken

Nyt  olisi hyvä virkavapaapäivä porata ja ruuvata, mutta en millään keksi mitä  poraisin ja ruuvaisin. On äänestetty huvimajaa, mutta  kaadoin sen veto-oikeudellani. On ehdotettu sitä, että taulut jatkaisivat  residenssissä vaelteluaan ja  tekisin muutamia  sieviä ja tarkkaanharkittuja reikiä kiviseiniin. Olen siitäkin kieltäytynyt

Mutta mukava olisi jotain porata, iskulla taikka ilman. Minä tiedän, että freudilainen alitajuntani  työstää koko ajan ongelmaa. Poralaitteiston hankintaa seuraavana yönä minä nimittäin porasin armottomasti  koko yön unissani. Tuskin koskaan on työnteko edes unissa ollut niin  todellista, helppoa ja  antaumuksellista. Nyt unet ovat väistyneet ja ajattelin, että on syytä ryhtyä tositoimiin. Ajattelin  ensin porata  takkapuuna  käytettyyn koivuklapiin reikiä vieriviereen , kunnes saa itseni  väsyksiin. Sitten  niihin reikiin voisi  ruuvata ruuveja joihin olisi kiinnitetty siimanpätkiä. Niistä siimoista voisi sitten sen klapin  ripustaa olohuoneen kattoon ja antaa sen siinä   kellua mobilena. 

Ehdotuksia otetaan vastaan  muistakin harjoituskohteista. 

7 kommenttia:

  1. Tosiaan, virkavapaa!
    Hieno ilmaisu, virkamiehen elämän rahoittava veronmaksaja saa tivatessaan keskukselta, missä virkamies luuraa, vastaukseksi asiallisen "virkavapaalla". Heti syntyy kunnioittava hiljaisuus, joku saattaa kysyä, että onkos sitten viransijainen kuka.

    Kuvitelmaahan tuo. Olen naamakirjasta nähnyt keskusteluja virkamiesten vuosilomien lyhentämisestä, perusteluna on se, että kun niitä tarvitsee, niin ne on aina jollakin lomalla. En oikein ole jaksanut voimallisesti siihen keskusteluun osallistua, kun näitä ns. tampiolomia jo nautin vissiin toista vai oliko kolmatta vuotta.

    Se on toisaalta raudanlujan virastotyylin huipentuma: Virkamies ei sairastu koskaan. Hän ottaa virkavapaata sitä varten. Revitään siitä.

    Mutta, näin virkamiestasolla toivotan pikaista paranemista ja riemullista paluuta viranhoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen paranemassa, mutta edelleen sairas. Olen suunnitellut ja miettinyt jo sitäkin, kuinka monta lankettia ja paperia pitää ylihuomenna täyttää.

      Kun uusi matkalaskuohjelma tuli käyttöön, huomattiin, että se vähensi kovasti matkustamista, kun kukaan ei osannut sitä ohjelmaa käyttää

      Poista
  2. JR
    porata=itkeä
    (itku pääsee kun ei oo mitä porata)

    assosioi tuosta!

    Siinä hyvin aika kuluu sairasvuoteella. Sitten vaan otat vuoteesi ja käyt - sinne töihin entistä vahvempana niiden pojankollien pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsimurteissa me todella poraamme kun meiltä tulee poru. Porukolli on semmoinen, joka herkästi itkee, eikä saa oltua kärsivän oloisena ilman itkua.

      Edelleen kitalaki ja kurkku ovat tuskallisen tulehtuneita. Syöminen sattuu ja juominen sattuu. Yskiminen sattuu ja lainaaminen sattuu . Lainaaminen tarkoittaa meidän murteessamme nielemistä.

      Poista
  3. eikö se ikä jo tule vastaan -
    jo tulla vastaan = saada pensaaseen
    ikä = varttuneempi saaja
    ;D
    (vapaapudotus = assosiaatiot julki)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä työuran loppu on yhtä vapaata pudotusta. Ajattelin, että tämä on seesteistä suunnittelun aikaa. Totuus on se, että koskaan ei elämä ole ollut näin epäennakoitua

      Poista