Idän tie oli kuiva ja hyvä ajaa. Pääsiäinen sujui kaikin puolin turvallisissa merkeissä. Joensuun kaupunki näytti taas hellät heilinkasvonsa. Ihmettelemistä riitti.
Kaiken pohja oli kuitenkin se, että osasimme pysyä pois Rantakylän ja Utran maisemista. Pysyttelimme ruutukaavalla ja kun halusimme jännitystä elämään, menimme Niinivaaralle.
Pitkänäperjantaina torilla esitettiin 2000 vuotta vanha action -performance, jonka päätähdelle kävi jälleen kerran huonosti. Esitys oli vakuuttava, todentuntuinen ja aika ahdistavakin. Päähenkilö kertoi kaiken tuskansa keskellä lupauksia paremmasta. Hän vakuutti, että jos vaikka nyt näyttääkin pahalta, tulevaisuudessa kaikki on hyvin ja ikuinen onni kohtaa ihmispoloista.
Lauantaina sitten torin oli vallannut vähän toisenlainen ristinsaatto. Kaikki poliittiset puolueet olivat pystyttäneet ilveilykojunsa ja julistivat armoa, pelastusta ja ikuista onnea. Kommunistit olivat säästäneet vanhan punalippunsa ja olivat liikkeellä vanhalla Ladalla. Muut puolueet olivat liikkeellä asuntoautoilla, joiden kylkiin oli teipattu suuria kuvia tarjolla olevasta pelastuksesta.
Pyöreä naiskansanedustaja jakoi narsisseja pakettiauton perästä. Demareilla ja persuilla tuntui olevan tarjolla postikortteja. He ilmeisesti metsästivät sitä kohderyhmää, joka vielä postikortteja lähettää ja niillä iloa muille tuottaa.Ja onhan se kätevää, kun kesälomareissulla Kreikasta laitaa lomaterveisensä Suomeen vaalipostikortilla, jonka etupuolella julistetaan Kreikka ja muut PIGS-maat alimpaan kadotukseen.
No, minä kyllä taidan uskoa perjantaina esiintyneen miehen lupauksia ennemmin kuin lauantaipäivän höttö-unelmia. Teatterina tämä vaalitouhu menettelee, mutta siinäkin lajissa Shakespeare tarjoa parempaa vastinetta juonittelulle, korruptiolle, vihalle ja kavaluudelle. Ennen kaikkea, Shakespearen näytelmän jälkeen voi hengähtää, että tuohan oli keksittyä tarinaa yhden miehen päästä.
Lauantaina kaikki tuntuivat olevan torilla hyvin tosissaan liikkeellä. Siksi lauantain näytelmä lopulta taitaa olla perjantain näytelmää pelottavampi asia.
Perjantain kaverin kanssa tulee seurusteltua jo ihan työn puolesta melko paljon. Pitkähkön organisaatiossa työskentelyn jälkeen en ole kyllästynyt ollenkaan. Jos ihan tarkkaan katselee niitä lupauksia, niin ne on sitten odottamassa joskus, uskoo sitten kuka uskoo.
VastaaPoistaVaan nämä torilla heilujat ovat saaneet minun puolestani olla. En ole koskaan ollut missään vaalitilaisuudessa.
Hmm, on siihen seuraavat poikkeukset.
Joskus 2000- luvun alkupuolella oli tuossa kyläkaupan edessä kahvia tarjoilemassa henkilö, josta tuli sittemmin ministeri ja vielä myöhemmin meidän tukemme ja turvamme johtaja. Hänen asiansa minulle oli se, että tunnenko yhden Siionin Kanteleen laulun, ja sitten hän alkoi laulaa sitä. Enhän minä tuntenut, vaikka kunnianarvoisaa laulukokoelmaa arvossa pidänkin.
Sitten viime kesänä tuossa kyläaukealla oli käymässä Rauhantekijä, vanha kunnon viestimies ja mitä vielä. Lupsakasti se jutteli, sitä en tiedä puhuiko jo silmälläpitäen tätä kevättä. Sanoi se, että täällä ja yleensä Euroopassa on jotenkin mukavampaa kuin tuolla idempänä tai kaakompana, ihan miten vaan. Oli se meillä itsenäisyyspäivänä puhumassakin, itsenäisyysjuhlassa.
Eilen oli niin repaleinen työpäivä, että kerkesin täältä kylältä, jonka vaakunassa on mansikanlehti, tuonne ent. Uusikirkko Tl. :n kirkkoon töihin polkupyöritse. Paljon oli naamoja tien varsilla, liekö ollut vaalitilaisuus. Minulla oli repussa tumma puku ja patiinit, jotka vaihdoin viimeksi mainitun paikkakunnan kirkon sakaristossa perille päästyäni päälleni. Korvalaput soittivat mielimusiikkiani (kaikki hyvä musiikki varhaisimmasta tunnetusta tähän päivään, subjektiivinen mielipide), ja mieleni virkistyi, sekä virkistyi se myös siitä, että kävimme vaimon kanssa läheisellä lintujärvellä ihmettelemässä kevätmuuttajia.
Mutta jostain syystä nuo maallisen hyvän lupailijat eivät voi antaa minulle sellaisia säväreitä kuin antaa keväinen luonto ja perjantain kaveri. Ja reipas polkupyöräily ihanien vakkasuomalaisten maisemien halki, peltoaukeineen ja pylväskatajineen. On siinä keskisuomalaissyntyiselle ihmettä kerrakseen.
Olen varmaan jalat tukevasti irti maasta oleva idealistinen haihattelija, mutta olkoon näin.
Polkupyöräily Vakka-Suomen pirstaleisen maiseman läpi olisi oikeastaan määrättävä pakolliseksi pääsykokeeksi Luontoliiton jäsenyyteen. Sillä tavalla luontoon hurahtanut ihminen huomaisi, että on sitä ihan mehevää ja hienoa kulttuurimaisemaakin olemassa, eikä kaikki ihmiselämän merkkikoodisto tarkoita aina pilaamista ja turmelemista.
PoistaMinun mielimaisemani alkavat Laitilan Silosta ja Padolta ja siitä ne yltävät Vaimaron ja Kalannin kautta Vehmaalle ja Mietoisiin ja Mynämäellä.
Metsää on aina sen verran nirkosesti, että ihmispoloinen ei eksymään pääse. Peltoa on samoin sen verran sopivasti, että katse hyvin riittää sen yhdellä kertaa mittaamaan. Mäkiä ei ole montaa, mutta mukavia pikkuisia kumpareita ja morokivestä muodostuneita nyppylöitä on siellä ja täällä. Sitten on merta ja pientä lintujärveä ja jokilaaksoa. Siellä täällä vielä lehtipuita ja jaloja sellaisia vieläpä. Lunta ei ole juuri kuin pari kuukautta talvessa ja sitten on vastaavasti hirmuisen pitkä sulanmaan kausi.
Hienoa seutua. Välimatkat ovat säädylliset. Polkupyörää saattaa hyvin käyttää ja autolla ehtii outohin paikkoihin ja takaisin yhden päivän aikana