On the radio

Olin radiossa. Tai oikeastaan  olin  radiohaastattelussa, jonka  YLE pyhästi lupasi leikata siedettävään mittaan ja lähettää joskus, kun ei mitään enää muuta mainittavaa maailmalla tapahdu.

Kokemus oli aika hätkähdyttävä. Ei  ollenkaan epämiellyttävä, mutta  miellyttävällä tavalla jännittävä. Tällainen  takapihan sekunda-narsisti kilahtaa  yllättävän helposti  tilanteeseen kiinni. Haastattelun odottaminen oli vähän hengästyttävää. Haastattelun lopettaminen taas aiheutti odotetun riemun  asemesta  lievää  frustraatiota;  nytkö jo tämä loppuu ?

Minä olisin puhunut  pitkään ja hartaasti. Toimittaja sanoi  ihastellen, että nyt saatiin  12 minuuttia upeaa kamaa kasaan. Pikkuisen pitää leikata, mutta  monta minuuttia  on täyttä timantti nyt sisällä. Minä kauhistelin sitä leikkaamista. Opettaja yleensä on tottunut puhumaan 45  minuutin  pätkissä ja  leikkaamatonta tajunnanvirtaa.

Omituinen  flow -tila joka tapauksessa jäi kihertämään ruumiiseen ja sieluun. Muutaman  päivän päästä suuri joukko ihmisiä  joutuu  päättämään nopeasti sen, sulkeako  vastaanotin vai vaihtaako kanavaa.

Massa-ennätys tästä nyt kuitenkin  varmasti tulee. Edellinen ennätys on Oulusta. Silloin puhuin  600 pääsykoe-nuorelle luentosalissa tilanteessa, jossa kaksi  veijaria  oli päättänyt  yrittää sisälle  väärillä henkilötiedoilla.  Silloin sanoin  kuitenkin vain yhden lauseen:

Jokainen asettaa  henkilöllisyystodistuksensa pöydälle nyt !

Nyt puhuin YLE :n  mikrofooniin 12 minuuttia. Saattaa  ennätys paukkua, elleivät käytä  ääntäni yöradiossa    toimittajien lakon aikana taajuudenvarausmerkkinä.