Lepäävä silta

Lepäävä silta

keskiviikko 17. elokuuta 2016

George Suttner


Ihmisen mieltä kaivelevat usein  pienet asiat. Kaivelu-kokemus  on   hyvin subjektiivinen ja merkittävä. Ulkopuolisen on sellaista  hankala käsittää. Joku on mielestään menettänyt kokonaisen  kesän turhien asioiden murehtimiseen. Toinen on taas hukannut  sateenvarjon, joka oli edesmenneen sukulaisen lahjoittama. Joku kolmas on maannut  sunnuntaipäivän julmetussa krapulassa.

Minä olen  menettänyt luultavasti iäksi yhden Suttnerin. Keväällä  hänen maalauksensa " Vasen" , siis maljakko, vaasi, oli myynnissä Bukowskin taidehuutokaupassa. Olin saita ja kitsas  ja annoin  periksi juuri ratkaisevalla hetkellä. Hintakin jäi  sangen  alhaiseksi. Tein kuitenkin päätöksen, joka  oli peruuttamaton.

Nyt tuo maalaus on sitten  jonkun toisen seinällä. Maalaus ei ole  erityisen  merkittävä Suttnerin töiden joukossa. Maalaus ei ole erityisen  suurikaan ja sen kehyksissä on kulumaa.  Yhtä kaikki, tuo maalaus kiehtoi minua keväällä salaperäisesti ja kiehtoo edelleen. Koko loppuelämäni joudun nyt elämään muistoissani.

Voin etsiä korviketta tuhansien taulujen joukosta. Tulen ehkä löytämään jotain  yhtä mukavaa, mutta  lopullinen ratkaisu voi olla vain unohtaminen tai asian kanssa eläminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti