Lepäävä silta

Lepäävä silta

lauantai 28. marraskuuta 2015

Taulu

Joulumieli  ja adventti  sekoittavat miehen pään. Ostin taulun  ihan  heräteostona. Vaimo lähti tyhjentämään Marimekko - liikettä. Menin vahtimaan ja kuinkas  kävikään, itse sorruin  ostelemaan  sitä sun tätä.

Tätä taulua kauppasi  taiteilija  itse. Signeerauksen perusteella  tunnistin kaveri. Opiskeltiin  samassa   oppilaitoksessa  40 vuotta sitten. Eikä ole sen jälkeen nähty toisiamme.  Vaimo  meinasi   hiiltyä. Monen moista juttu muistui mieliimme. Aika monessa  jutussa  oltiin  menossa ja tulossa jonnekin . Taiteilija muisteli minulla olleen  kiikarissa siihen aikaa  rikkaan naulatehtailijan  ainoa tytär. Minä kielsin ehdottomasti ja  sanoin että ei  pidä paikkaansa. Se oli kumitehtailijan tytär.

Taiteilijalla oli alkamassa  4  taiteilijan yhteinen  taidehuutokauppa. Minä huusin  tämän  akvarelli- vesivärityön   pohjahinnan ja taiteilija löi välittämästi  kiinni. Käsitin,että  kellään muulla ei ollut mahdollisuuksia.

Seuraavassa  myymälässä ostin lankoja


Langat olivat  normaalia kalliimpia, koska ne oli käsin värjätty jossain Ylä-Savon peräkylällä saunan padassa  ja koska  myyjäneitokainen oli kaunis ja  myyvä. Sanoin   neidolle, että meillä vaimo hoitaa ojan kaivuut ja muut raskaat työt, minä kudon  puikoilla ja harrastan taidetta. 

Vaimo oli ihan valmis jo kotimatkalle. Sanoin hänelle, että kudon tyttären pojalle  kaulaliinan. Hän    moitti edelleen  lankojen kalleutta  ja arveli ihan oikein, että   neitokaine oli minut lumonnut Ylä-Savo - jutuillaan

Seuraavaksi  pysähdyimme huutokauppaan. Siitä tilaisuudesta  ei ole yhtään valokuvaa. Emme nimittäin osaneet mitään. Huutokauppa yleisöstä olisi saanut montakin hyvää kuvaa. Laki yksityisyyden suojasta  olis kuitenkin pahasti  rajoittanut  sitä hommaa.  Huutokauppa yleisö oli ylipainoista  Timo Soinin   laumaa.  Lauantai päivä oli kallistumassa  klo 13 iltapäivän puolelle. Yleisön joukossa kulkiessaan saattoi  vuoron perään erottaa  sekä vanhan viinan  hajua, että myös ihan tuoreen  viinan kutkuttavaa  aromia. Huutaminenkin oli reipasta ja innokasta. Tavara tuli hintoihinsa.

Hauska oli kotinkin tulla. Tuomiset kun olivat uusia ja unikkeja, olo oli turvallinen. Nyt puikot esiin ja  maisemaa ihailemaan

1 kommentti:

  1. Huolisin kyllä molemmat! En ole itsevärjättyä moniväristä lankaa tiennyt olevankaan, mitenköhän lie tehty...

    VastaaPoista