Erityisopiskelija ei ilmaantunut tänään oppitunnille. Kyselin hänen peräänsä. Toverit todistivat vilkkaasti ja suureen ääneen, että asianomainen oli ollut tiellä tietymättömillä siitä asti, kun hän oppitunniltani pois lähti ovet paukkuen.
Luokassa oli hieman parempi työrauha.
Olin onnellinen. Persoonani oli ratkaissut opetuksellisen ongelman. Vielä pitäisi saada toinen jehureittari lähtemään.
Tarkemmin kun asiaa pohdin, ilooni sekoittui karvautta ja surua. Huomasin, että minähän oli epäonnistunut katkerasti, sillä nyt kuntayhtymä menetti hirveän kasan rahaa ja yksi nuorimies on syrjäytymisen alkumetreillä. Minähän se olen luuseri, kun pidin kiinni läsnäolovaatimuksista ja katkaisin siivet kaverilta
Paska olo siis edelleen. Nyt on kohtuullinen opiskelurauha noin 15 nuorelle miehelle. Yksi kaveri on uhrattu. Pitkässä juoksussa voi käydä niin, että kaveri aiheuttaa yhteiskunnalle noin 100 000 euron vuosikustannukset.
En tiedä, tehostuuko muiden opiskelu niin paljoa, että tuon suuruinen lisäarvo saadaan yhteiskunnalle syntymään. Olisi kenties ollut parempi, jos olisi vain kärsitty sitä riehuntaa ja ajateltu, että muut nuoret eivät siitä saa sielulleen vammoja.
Kummallista, tunnen tyhjää oloa ja kaipaan sitä riehumista ja anarkian turvallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti