Vilho meni seuraavaksi laulamaan. Mustalainen tuli sitä vastaan matkalla. Se ei sanonut Vilholle mitään, mutta tuijotti kumisaappaita. Moni muukin tuijotti.
Sheila väläytti aurinkoisen hymyn. Se otti lapun Vilhon kädestä. Sen tehtävä oli kuuluttaa laulajat sisään ja jutustella niiden kanssa jotain ystävällistä. Monet katselivat sen rintoja. Kauempaa ne näyttivät humalassa houkuttelevilta. Laulaessa niitä saattoi katsella lähempää ja löytää monia virheittä ja vanhuuden merkkiä.
Vilho laittoi kumisaappaat lepoasentoon. Sellaisen lepoasennon se oli oppinut armeijassa viisikymmentäluvulla. Toinen jalka viedään etuoikealle. Koko ajan ollaan kuitenkin valmiudessa vetää se takasin toisen rinnalla, jos joku päättää niin haluta
Hän aloitti. Lauluääntä piisasi kahdeksikon verran. Olisi piisannut enemmänkin, mutta kansakoulussa opettaja oli sanonut säästävänsä laulunumeroista kympin enkeleille, Kuusiston Pirjolle yhdeksikön ja Vilhon vuoro oli vasta sitten.
Toppatakissa tuli kuuma. Vilho ei tarvinnut ruudussa vieriviä sanoja. Hän osasi laulun ulkoa.
Sheilalla oli iso tonttulakki. Sen vaaleat hiukset pursuivat tonttulakin alta. Vilho tiesi, että Ameriikassa semmoisia tonttulakkeja pidetään. Punainen tonttuviitta oli auki sen verran, että rinnat näkyivät.. Viitassa oli pehmeä valkoinen reunakarva. Pitkät mustat saappaat sillä oli jalassa ja semmoiset korot oli niissä, että jälkiin olisi ollut helppo lyödä hernekeppejä, jos olisi saanut Sheilan joskus kävelemään Mäkitalon puutarhaan
Vilho mietti, että oliko Sheilalla myös punaiset alusvaatteet.
Oli mietittävä nopeasti, sillä laulu loppui kohta. Laulaessa hän saattoi matkata ajassa ja paikassa sienne tänne. Hän ei osannut sitä selittää, eikä hän koskaan yrittänyt siitä muille puhua.
Laulajia riittää.
Vilho laski, että tänään hän pääsee uudelleen vielä kerran laulamaan, mutta sitten on lähdettävä kotiin ja lämmitettävää eilistä soppaa iltapalaksi. Tiskaaminen saisi jäädä huomiseen.
Vilho vilkaisi sivusilmällä. Rinnat muistuttivat Vilhoa jostakin nuoruuden kesästä. Tuommoinen tonttupuku ei tuonut mitään mieleen.
Arvo laski mikrofonin telineeseen. Hän kuuli kiitoksen, mutta ei hän uskaltanut katsoa. Hän olisi sen kestänyt, mutta ei nyt vaan halunnut. Kaikille suotiin samanlainen hymy ja samanlaiset kiitokset. Ei ne merkinneet mitään. Eikä Vilho halunnut itselleen sitä tusinatavaraa. Ei hän välittänyt vaimeista taputuksistakaan.
Hän käveli pöytään vanhanmiehen askelin. Mustalainen yritti taputtaa selkään, mutta hänen onnistui väistää se. Se meni ohitaputuksen jälkeen viemään Sheilalle oman lappunsa. Kumisaappaat pitivät ääntä koko matkan.
Vilho mietti sitä, mitenkä saisi olutlasin riittämään koko loppuillaksi. Hän mietti seuraavaa kertaa ja eläkkeen maksupäivää. Ne tulivat aina väärässä järjestyksessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti