Lepäävä silta

Lepäävä silta

perjantai 13. marraskuuta 2015

Marinointi

Viikonloppu on edessä. Olisi  mukava syödä jotain hyvää. Ja hyvää tulee vain marinoimalla. Raakaa lihaa uuniin laittamalla tulee  syötävää evästä, marinoimalla  herkkua.

Marinointi periaatteessa  tulle alkusanasta  marinus,  merta varten.

Purjelaivakautena tuore liha säilyi merimatkoilla aika huonosti. Niinpä asia ratkaistiin ottamalla mukaan eläviä teuraseläimiä. Toinen tapa oli  kiskoa  iso lihamöykky mastoon, jossa se  säilyi viileissä tuulissa  kärpäsiltä turvassa.

Englantilaiset laivanvarustajat kehittelivät  1800 - luvulla erityisiä liemiä, joissa  liha  säilyi  monta kuukautta. Kokin ei tarvinnut  kiivetä  joka päivä  mastoon hakemaan   päivän annosta.

Näitä liemiä on sittemmin ruvettu kutsumaan  marinadeiksi.

Sittemmin on ryhdytty kutsumaan  marinoitumiseksi myös sitä   prosessissa, jossa ihmispoloinen sopeutuu ja säilyy uudessa  ja hektisessä tilanteessa. Suuret ympärillämme olevat turvapaikanhakija-massat  marinoivat  juuri nyt meitä, kantaväestöä.  Prosessi on pitkä ja herkullinen. Siirtokarjalaisen poikana tiedän sen  hyvin.

Samalla tavoin auringonlaskun ammatin itselleen valinneet ( postimiehet) marinoituvat nyt, mutta  paljon nopeammin. He uhkaavat, että eivät koskaan anna tätä kaikkea anteeksi postin nykyjohdolle. Minäpä kysyn, että  entäs sitten ?

Vihassa on mukava marinoitua, mutta  yhtä kaikki, auringonlaskun  ala. Verkkokaupan  paketit  kuljettaa perille tavarakuriiri pakettiautollaan, sanoo päivää ja  hymyilee. Kyljessä  lukee DHL tai jotain muuta. kameran akku tulee kotiovelle Englannista 3  päivässä  4 eurolla.

On lopetettava tämä aamukirjoitu. Näyttää vahvasti siltä, että marinoidun kohta tässä omassa tuohtumuksessani.

2 kommenttia:

  1. Muistaakseni Veikko huovisella oli tarina nimeltään Pystyynmarinoitu nainen. Siinä Suomeen Afrikasta Suomeen tullutta opiskelijapoikaa alkoi vaivata koti-ikävä.
    Aivan erityiseti vaivasi kunnollisen ravinnon puute. Hankkiakseen raaka-ainetta hän tutustui paikalliseen naisopiskelijaan. Kannibaali alkoi tarjoilla syöttiläälleen erilaisia mausteita, liköörejä ym. saadakseen ulkofileisiin ja kyljyksiin erityisen hienon aromin. En muista, saattoiko hän projektin loppuun ja niin sanotusti kinneripuuhun asti, mutta kyllä tarina muistaakseni oli taattua Huovista. Y

    VastaaPoista
  2. Y- muistaa aika hyvin Huovisen tuotantoa ! Muistaakseni juttu oli Rasvamaksa- kokoelmassa.

    Ja, jos oikein muistelen, niin kyllä se suomi-neidon söi. Loppu taisi jotenkin niin mennä, että hyvää oli ja kotona Afrikassa vaihto-opiskelija valmistumisensa jälkeen piti tytöltä saamaansa villapaitaa päällään kun hän muisteli tyttöystävänsä ihanaa lihaa. Tässä tapauksessa lihaa ihan konkreettisessa merkityksessä.

    Saatan muistaa väärin tuon lopun.

    VastaaPoista