Lepäävä silta

Lepäävä silta

tiistai 8. syyskuuta 2015

Mielenkiintoiset uudet haasteet

Nyt  pitäisi  sitten  ottaa / piirtää  ilmakuva  oppilaitoskombinaatin  jätekatoksista, keräyspisteistä ja  lajitteluastioista. Päivä on ollut täynnä yllätyksiä. Eikä iltaa  kuulu eikä vaihtoa  lehtorille.

Tunnen yhden tutun   liitovarjo-potkuri -  lentäjän. Pitäisikö tehdä diili hänen kanssaan, kun Veljekset Karhumäki eivät enää lennä ja  ilmakuvia yleisölle kaupittele.

Jotenkin pääni on sekaisin. Taidan ottaa Google Earth - sovelluksen satelliittikuvasta kuvakaappauksen ja aika ronskilla   mittakaavalla. Sitten  väritän siihen erivärisillä tusseilla  eri keräysfragmentit.

Keskusteltiin  puolitoista tuntia kiusaamiskyselystä. Meidän yksikkömme ei oikein pärjännyt. Ei päästy kärkeen. Lisää pitäisi kiusata. Ei kumminkaan ihan onnettomia  oltu. Terveydenhuolto-oppilaitoksessa  kiusataan vieläkin vähemmän kanssaopiskelijoita.  Kokouksessa  puhuttiin paljonkin  kiusaamisesta  noin yleisellä tasolla. Aika moni lehtori  tunnusti joutuneensa  kiusatuksi. Kaikki kiusatut pedakoomikot olivat kuitenkin antaneet kiusaajilleen anteeksi. Yleinen  anteeksiannon peruste oli se, että kiusaajat makaavat jo kirkkomaassa maallisen tuomion ulottumattomissa.

Ja muutenkin paljon naurettiin ja  jokainen sai  purkaa sydäntään ihan täysillä. Minä sain istua  säihkyvän terveydenhoidon lehtorin vieressä. Hän oli pukeutunut mustaan kotelomekkoon ja hopeisiin koruihin. Vertailtiin Lumia - pohjalta lapsenlapsia ja  niiden kehitystä Piagetin  neliportaisen asteikon pohjalta. Auts... Tämän normaalin  opetustyön rinnalla  kokoustaminen  on kuin  taivaassa istuisi. Jos saisin, voisin istua kolme viikkoa kokouksissa  yhteen soittoon.

Mitään niissä ei  nyt tietenkään päätetä, mutta on hauska istua, ajatella omia asioita ja katsella  muita. Aina on tarjolla pullaa ja  voileipää ja kahvia. Ja aina ollaan tyytyväisiä.

 Ikinä ei kukaan puheenjohtaja sano, että olipa paska kokous ja  harmittaa, kun meni näin paljon hyvää opetusaikaa näin monelta ohi suun.  Kokouksen jälkeen itse kukin voi  tuntea samaa  puhdistavan tulen  hivelyä, jota  kreikkalaisessa näytelmässä ja  lutherilaisessa  jumalanpalveluksessa  käytetään osallistujan ja katsojan tyydyttämiseen.

 Kokous on pyhä toimitus, tämän kummallisen  yhteiskunnan vielä kummallisempi  sakramentti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti