No niin.....

Vesisade ja loska ovat  viimein väistyneet. Samoin joulu. On aika hengähtää, ryhtyä elämään normaalia elämää ja -  kukaties  jälleen  voi  kirjoitella rivin taikka kaksi, silloin tällöin. Pieni tauko ei  näytä kylläkään kirjoittamista  helpottavana, päin vastoin. Kynnys aloittaa  uudelleen  on aika suuri.

 

Viiden luokan lukujärjestykset ovat levällään kuin Jokisen eväät. Olen toipumassa vähitellen   kuukauden  pituisesta  sairaudesta ja altis lukujärjestysteknisillä kikkailuilla aiheuttamaan kaaosta   vuorostaan muiden elämään.

 

Olen siis töissä. Samaan aikaan kaikki muut työkaverit ovat lomalla, vaikka en usko monenkaan uhranneen lomapäiviään näihin välipäivävapaisiin. Kuten huomaatte tauko ja tauti eivät  ole vieneet paskamaista  mielenlaatua minnekään. Ja kulunut kuukausi on tarjonnut  paljon mahdollisuuksia jalostaa satakuntalaisuutta  yhä ylevimpiin muotoihin.

 

Mutta hengissä ollaan, yhtä kaikki.

 

Joen kaupunki oli yhtä riemullinen paikka  kuin ennenkin. Joulun ostoshelvetit olivat mitä olivat. Varovaisena miehenä kiersin ne  kaukaa ja varoen. Paskamaisuudestani huolimatta  läheiset tarjosivat  runsai9n määrin rakkautta ja lahjoja ja riemullisia tunteita  kirjoittajalle, joten lopulta sitten päätin, että voisi sitä ehkä  ryömiä taas elävien kirjoihin ja  kirjoittaa, lukea, kävellä, hiihtää ja luistella.

 

Riemullisiin jouluhavaintoihin kuuluvat myös muutamat subjektiiviset  havainnot  ympäröivästä maailmasta. Lapsenlapselle  kutomaani kaulaliinaa  kehuttiin  kovasti. Sellaiset  ulkoiset palkkiot aikaansaavat myös helposti sisäisiä palkkioita ja hyrinöitä. Toinen  ihmeellinen asia oli se, että taivaan linnut löysivät  talipalloni ja joululyhteeni heti kun olin ne ripustanut paikoilleen. Kolmas ihme oli se, että huomasin jälleen pystyväni lukemaan  kirjoja.

 

Ehkä pystyn  edelleen myös kirjoittamaan. Kuka tietää.

Ehkä kuitenkin kokeilen taas tätäkin harrastusta