torstai..
Televisiossa on kuulemma herroja tentissä. Heiltä kysytään asioita ja kansakunta arvioi tiukasti, kenen messiaan alamaista kannattaisi äänestää, jotta opetuslapsi sitten kuuliaisesti äänestäisi tänään nähdyn suurvisiirin mielen mukaan.
En ole katsonut yhtään vaalitenttiä. Olen käynyt äänestämässä etukäteen, joten minuun ei voi enää vaikuttaa, enkä minä voi enää vaikuttaa. Minä olen äänestänyt niin, että koneisto itkee ja tuskailee, koska olen heidän ulottumattomissaan.
Välmerellä mustat muslimit olivat veneessä äänestäneet ja äänestystuloksen mukaisesti heittäneet 12 kristittyä mereen. Ah... maginen luku. Muslimit olivat ilmeisesti ajatelleet, että veneessä seilaa kohti Italiaa ja EU -taivasta 12 opetuslasta jollekin kristitylle messiaalle. Olivat sitten Allahin uskoiset tehneet Herodekset ja varmuuden vuoksi riipaisseet kristityt mereen, ettei uusia jumalia synny. Tai sitten heille oli ainoastaan syntynyt riitaa siitä, mille rakennustyömaalle kukinkin menee uutta elämää aloittamaan.
Tänään retkellä nuoret miehet kertoivat suureen ääneen naisjuttujaan. Se mölinä häiritsi isäntänä toimineen esittelijän esitystä. Kun syntyi sopiva väli mölinälle, kysyin suuriäänisemmältä, kuinka monta niitä oikein hänellä on ja haluaisiko hän niistä meille kaikille kertoa? Poika vastasi, että hänellä on jokasormelle nainen ja pari vielä varpaillekin. Poika jatkoi, että ne on lisäksi kaikki vielä ilmaisia, toisin kuin sulla.
Minun olisi tietenkin pitänyt pahastua nuoren miehen sanoista, varsinkin kun kokemukseni maksullisista naisista ovat olemattomat. Käsitin puheenkerran aikamiehiltä opituksi sananparreksi, diskurssiksi, jota sopivassa tilanteessa toistetaan. Mielessäni kuitenkin kävi ajatus siitä, että jos olisimme olleet aavalla merellä , gigolot olisi äänestetty yli laidan.
Paluumatkalla kyseinen nuorimies sitten kittasi energiajuomaa niin paljon, että lopulta oksensi ensin eväspussinsa täyteen ja sitten kun pussi ei enää kestänyt hapokasta mössöä, oksensi auton lattialle.
Oksettava päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti