Lepäävä silta

Lepäävä silta

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Vuoden tärkein päivä



Miehelle tärkeintä on selvitä  kunnialla ja naarmuitta  auton vuosikatsastuksesta. Erityisen kunniakasta on  selvitä oman auton  katsastuksesta. Sellainen menestys  antaa glamouria miesporukoissa. Kaikkein parasta olisi tietenkin se, että autossa olisi  joku vika, jota katsastusmies ei huomaisi.
 
Minä epäonnistuin  tänään vaimoni auton katsastuksessa kuin akat. Saattoi olla viimeinen kerta, kun itse vien autoa sinne.
 
Autoa kehuttiin kovasti. Minulle sanottiin, että  nivelet sillä on  priimakunnossa. Mistään ei klenkkaa, eikä kalise. Jarrut  aavistuksen  puoltavat vasemmalle. Sanoin katsastusmiehelle, että omistajallakin on sitä suvussa. Samaa tautia.
 
Heidän pakokaasuanturinsa  ja mittarinsa olivat  rikki. Jo edellisen auton kohdalla  tuliterä Nissan sai letkun perseeseensä kolme kertaa, ennen kuin  säädyllisiä lukemia alkoi  tulla. Vaimon auto ei  suostunut edes uusinta - otoilla antamaan laillisia pitoisuuksia.  Arveltiin  että Passat, mikä Passat.
 
Lappuun kirjoitettiin, että kelpaa, vaikka lukemat olivat suuret. Rajalukemat olivat  suuremmat vielä viime vuonna, mutta nyt sitten tietokone kuulemma antaa kaikille  tämän merkkisille  pienemmät vaatimukset. Katsastusmies kysyi, kelpaako minulle. Sanoin, että kelpaa. Kielesi mittauslappuja tienpäällä näyttämästä. Sanoin sen  ensi tilassa repiväni.
 
Sitten hän sanoi, että vaihdekeppi on kankea ja  jäykkä ja synkronointirenkaat on ehkä menossa. Siitä oltiin yhtä mieltä. Naisväki ryskäyttää vaihteet tuosta vain, väkisin ja  ilman tunnetta. Puhuttiin siitä, että jos kaikissa autoissa edelleen olisi  544 PV -Volvon  vaihdekeppi, laatikko kyllä ehtisi mukaan, sillä vaihdekepin  liikkeet  olisivat  sen verran pitkät, että niitä vaihteita ei  hätäisinkään emo runno päälle. Vanhemmissa Muna - Volvoissa tosin  synkronointia ei ollut, joten hätäilyäkään ei saanut olla.
 
Kysyin, vaihdanko laatikon  vai vaimon. Katsastusmies sanoi  että  mitä turhia, tuolla laatikolla ajaa ihan hyvin. Jäin miettimää, mitä teen sitten vaimon suhteen.

Minä en  huomannut siinä laatikossa mitään ihmeellistä.

Kuvassa kaunis ja yksinkertainen 544 - Volvon laatikko

3 kommenttia:

  1. Eipäs yleistetä! Kyllä tunnetta löytyy monestikin, ja juttelenkin välillä vaihteistolle (etenkin kakkosvaihteelle kylmillä ilmoilla ja pakille kaikilla ilmoilla) ja viimemmäksi ovikotelolle. Yleensä vienolla äänellä "no mitä perkelettä" tai jotain muuta nättiä. Tunteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli aikoinaan MB 240 3.0 vitoskoneella. Sen sai lähtemään käyntiin aina helposti silittelemällä ja sitten konepellin edessä kuiskaamalla - " Jos et nyt lähde käyntiin, myyn sinut mustalaisille" .

      Vain kerran se ei tehonnut. Kuopiossa Puijolla oli 27 miinusta, eikä sähkötolppaa mailla halmeilla. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja pysäköinyt Vanhan Rouvan Puijon rinteelle, lähelle lakipistettä. Kerrankin mäkistartti oli varma ja sutjakka suorittaa.

      Poista