Lepäävä silta

Lepäävä silta

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vainotut

Kävin meren rannalla  ihmettelemässä suolaisen  veden makeutta. Sen tuoksu sai koti-ikäväni leimahtamaan. Meren tuoksu on jotenkin turmeltumaton ja  ikiaikainen.

Tällä kertaa siihen  liittyi kuitenkin  paha sivuvivahde. Tuulen yläpuolella  oli saari, johon merimetsot olivat  asettuneet majaansa pitämään. Koko saari oli valkoisen kirjava ja  haisi kuin miljoona ylivuotista  ketunhaaskaa.

Merimetso on suojeltu tulokaslaji. Sen pesän jos hävittää, löytää itsensä helposti leivättömän pöydän äärestä. Sakkoa tulee  tulojen mukaan ja korvauksia runsaasti. Päälle  ihmispoloinen saa lisäksi julkista halveksuntaa.

Lupiinia ja jättiukonputkea  saa sitä vastoin vapaasti vihata. Sellaiset tulokaslajit tuhoavat oman luontomme. Jättipalsamit ovat kirouksessa. Kasvikunta- tulokaat  pitää listiä ja niittää ja raivata  välittömästi  pois, ja jos et niin tee, sinä olen kansakunnan vihollinen numero yksi.

Merimetsoon  ei sinun koskemaan pidä. Helvetillinen  guano -masteri on kaikkien säädösten suojeluksessa. Saaret tuhoutuvat. Kesämökki -asutus  hengittää astmaisesti ja  varovaisin hengenvedoin. Ja toivoo ihmettä, joka ohjaisi populaation  jonnekin muualle.


2 kommenttia:

  1. Nii-in.
    Minäkin yksinkertaisena ajattelen, että ne tietty syövät särkeä ja kasvattavat järkeään, vaan se mikä siinä vesistöä parantaa, tulee kyllä kenties korkoineen takaisin, kun sadevesi huuhtoo guanoa luodoilta veteen.

    Mutta kun en ymmärrä mitään, niin parasta olla vaan koreasti hissukseen, ja ihmetellä ihmisen suunnatonta viisautta.

    Luin juuri nuoruutensa Uudessakaupungissa viettäneen säveltäjä Aulis Sallisen uusimman kirjan, eräänlaisen työpäiväkirjojen kokoelman. Säveltäjä ihmettelee mm. catch and release- kalastusta, jota olen myös minä, vähäinen tulkitsija, ihmetellyt.

    Että millä tavalla on perusteltua semmoinen kalastus, että katalasti saadaan luontokappale tarttumaan vieheeseen, ja sitten kun se on saatu ylös, niin päästetään se leukaperät kivistäen takaisin veteen, kunhan se on ensin punnittu ja valokuvattu.

    vähän niinkuin kävisi ottamassa pellosta hehdon ruista, punnitsisi, kuvaisi ja laittaisi takaisin.

    Mutta kun minulla on vielä sekin ajatusvinoutuma, että 1970- luvussa ei ollut paljoakaan vikaa, mitä nyt jotkun vouhakkeet olivat ylipolitisoituneita. Vouhakkeet eivät ole minnekään hävinneet, vouhottavat vain muista asioista.

    Ikääntyvän mieshenkilön mielensäpahoitus on aina paikallaan ja oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvailemasi kalastusmuot on minustakin kummallinen, itsekäs ja omituinen. Vähän se on brutaalikin. Siinä yritetään säästää luontoa, mutta tosiasiassa riistetään sitä.

      Vahvemman oikeutuksella. Tulee mieleen nuori mies, joka vokottelee soittoruokalasta seuraa kämpilleen katselemaan etsauksiaan ja aamulla sitten , lyhytaikaisen avoliiton jälkeen heittää lyylin pihalle ja antaa vielä väärän puhelinnumeron. Tässä kalastuksessa on vähän samaa. Halutaan saada itselle nautintoa, hintaan mihin tahansa.

      Vertaus on ontuva, mutta en nyt parempaa keksinyt. Monesti sitten atrtutaan käsillä kalaa ja mitataan ja punnitaan ja vahingoitetaan sen limapintaa vielä. En usko, että kaikki vapautetut selviävät hengissä.

      Poista