Lepäävä silta

Lepäävä silta

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kaksi viikkoa lomaa jäljellä

Olen  elänyt huoletonta eläkeläisen elämää. Moni tuttava  ja ystävä on eläkkeellä taikka kirkkomaassa. Minä olen solidaarisuudesta  heitä kohtaan unohtanut kokonaan työn ja sen karvaudet. Olen kolme viikkoa viettänyt puhdasta lorvailu-aikaa. Lutherilainen hikoilu tuntuu niin väärältä. On paljon mukavampa olla solidaarinen ja mukavuudenhaluinen.

Nyt kuitenkin vähitellen hiki  on nousemassa otsalle ja totuus muistumassa. Olen työelämässä. Tämä kaikki oli unta vain, Aivan kohta joudun kohtaamaan tämän yhteiskunnannan kipupisteet silmästä silmään.

Sitä ennnen kuitenkin golf-kentällä. Siellä unohdusta voi jatkaa  muutaman tunnin ajan


2 kommenttia:

  1. Koita huiputtaa aivosi jatkamaan solidaarisuutta ja unohdusta.
    Minä otan osaa kovasti sitten, kun koulujen alettua paukahtaa ne odotetut helleilmat.

    Muistan, miten mahanpohjassa alkoi tuntua kun loma kääntyi yli puolen välin.

    VastaaPoista
  2. Tuttava rouva hankkii unohdusta hyvällä omallatunnolla. Hän myrkyttää rottia tarjoamalla niille rotanmyrkkyä. Armeliaasti hän kuitenkin laittaa viereen asian vettä, jotta rotat eivät kuole janon. Sellainen olisi kivuliasta ja kauhistutavaa. Voisi jopa sanoa, että brutaalia.

    Rotanmyrkkyyn kuoleminen on tavan mukaista toimintaa ja kuuliaisen ja totteelvaisen rotan kohtalo

    VastaaPoista