Lepäävä silta

Lepäävä silta

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Koeala





Vanamo tuli talosta ulos.

Minä istuin kaivon kannella ja odotin. Nousin valmiiksi pystyyn. Sillä tavalla olisin valmiina ja säästyisi aikaa. Voisimme mennä heti rantaan, eikä Vanamo voisi istua samalla kannelle ja ryhtyä tupakalle. Sen tupakointi vie meidän työpäivästä kaksi tuntia. Mäki oli sen laskenut ja minulle kertonut maanantaina.

-      Ei saada venettä

Kysyin siltä, miten me mitataan se saareen osuva koeala.

-      Talvella

Talon ovi aukesi. Mustaan pitkään hameeseen pukeutunut vanha nainen tuli portaita alas pihalle. Vanamo sytytteli savuketta

-      Saatanan siat ja kulkumiehet! Syntiset huoripukin pennut!

Se käski meidän pihalta lähteä muille maille. Se käveli lähemmäksi ja otti maasta kiven. Minä jähmetyin paikoilleni. Ihmettelin sitä mustaa pistettä, joka  irtosi  vanhan naisen kädestä ja suureni  nopeasti silmissäni. Väistin.

Kivi osui Vanamon takaraivoon. Kivi kuori Vanamon päänahkaa pois ja valkoista tuli näkyviin. Ja se valkoinen muuttui heti punaiseksi kuin syyskuinen vaahtera. Olin niitä nähnyt paljon kesällä Lappeenrannassa. Muistin siinä samassa, että Lappeenranta on lehmusten kaupunki ja mietin, miksi olin siellä nähnyt vaahteroita.

Vanamo oli pudonnut polvilleen nurmikolle. Tupakkavehkeet olivat levinneet pihanurmikolle. Tupakoita oli vihreällä nurmella ja  ajattelin, että  joku  on syksyllä kylvänyt  nurmikon sisään filttereitä ja  nyt keskikesällä nortit olivat kasvaneet valmiiksi Vanamon poimittavaksi.

Vanha nainen tuli lähemmäksi ja huusi Vanamolle raamatunlauseita ja manasi sen päälle syntejä niin paljon, että minua se alkoi se kaikki pahuus naurattaa.  Naiselta oli Vanamon synneistä muuten hyvä käsitys, mutta se ei laskenut sen viaksi tupakointiin kuluvaa kahta tuntia. Sen ääni nousi falsettiin ja sitten se potkaisi Vanamoa kylkeen ja ähkäisi samalla tavalla kuin tenniksen pelaaja lyhyessä hameessa.

Vanamo huusi minulle, että minun pitää kerätä mittalaitteet kaivon luota ja viedä ne autolle. Nainen huusi ja vahti Vanamon ylösnousua.

-  Tulette taloon, vaikka ei ole kutsuttu! Tulette sisään saappaan jalassa, vaikka on tabernaakkelin ensimmäisen   paaston aika!

Vanamon päästä juoksi verta paljon. Se sanoi minulle, että se pyörtyy nyt. Sitten se pyörtyi siihen kaivon viereen vanhan naisen jalkoihin. Minä olin auton ja kaivon puolivälissä.

Näin, miten nainen   potkaisi tajutonta Vanamoa. Sen hame heilahti samoin kuin naisten hameet heiluvat kansantanhuissa. Ajattelin, että nainen on nyt tanssimassa Vanamon kanssa ja siihen tanssiin kuuluu tämmöinen kohta, että nainen laittaa miehen kuriin. Ajattelin, että kohta Vanamo pomppaa pystyyn ja pyörittää vanhaa naista kätensä alta tanssin askelin niin, että siltä naiselta pääsee tirskahdus ja se muistaa 60 vuotta vanhoja asioita, kun renkipojat laittoivat sen housuihin lunta talvella.

Ajattelin, että sillä tavalla se nainen saa hetkeksi elämästään kiinni ja minä voin rauhassa hakea autosta vesipullon ja virvoitella Vanamoa sillä. Katsoin maassa makaavaa Vanamoa, mutta se pysyi siinä. Iso mies pysyi paikallaan. Se makasi siinä pihalla sen oloisesti, että on ruokatauko ja se on syönyt siankylkivoileipiä monta kappaletta ja juonut viinapullosta maitoa päälle  ja nyt se tupakan jälkeen on nukahtanut.

Vihreä ruoho tummeni verestä tumman vihreäksi, mutta  se ei muuttunut punaiseksi, niin kuin voisi olettaa. Ajattelin sitäkin.






3 kommenttia:

  1. Jr

    no mutta, täälläkin novelli! Missä ovat kiltit koululapsesi? Luokkaretkellä?

    VastaaPoista
  2. Sain luovuttaa erkkaopiskelijat muille. Siinä hetkeksi luovuus kärsii ja ikään kuin putoaa herkullisimmilta palvisaunan lauteita maan pinnalle, kun työn tarjoamat ärsykkeet ja tarinat laimenevat ja saamat miehen rauhoittumaan. Sitä silloin luulee hetken samaa kuin narkomaani, jolta on otettu kokainipulveri pois ja sanottu, että yritä nyt pärjätä tässä elämässä vain tällä keskioluella.

    No, helpottavaa on huomata, että päivä päivältä sitä taas erottaa värejä ja sävyjä tästä normaalistakin elämästä ja maailmasta. Mie olen vähän samanlainen, kuin se Platonin luolavertauksen kaveri, joka sai päivät pitkät katsella kavereiden kanssa luolan peräseinää ja siellä leikkiviä varjoja.

    Sitten kun pääsee taas ihmisten ilmoille ja valoon, kaikki häikäisee ja tuntuu niin vieraalta. Mutta kyllä tämä tästä. Kohta osaan jo tervehtiä ja ottaa lakin pois sisällä. Pennuista tarttui saamarin moinen kännykkäaddiktio. Pitänee mennä työterveyteen ja kysyä, olisko niillä jotain lääkettä siihen.

    Tällä viikolla on muuten sitten vain kaksi työpäivää. Ensi viikolla on kolme ja vappuviikolla taas kaksi. Kyllä tämä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jr
      oot tullu takasi Suomeen ulukomailta vuosein jäläkeen!
      Eikös nekin muuttajat haahuile ja ihmettele miten outoa on sopeutua entisenkotimaan oloihin.

      Siinäs näet, kännykänlumovoiman! Vaikka enhän tiijjä kun itelläni ei oo koko värkkiä.

      Poista