Siivosin kännykästä työkaverin numeron pois. Hautajaiset olivat eilen. Ne olivat hiljaiset ja salaiset. Pidin sitä numeroa varmuuden vuoksi vielä tähän päivään asti. Ajattelin, että kyse olisi saattanut olla epätodellisesta tapahtumasta, joka olis jotenkin peruuntunut ja että uutiset kuolemasta olisivat olleen kummallista some- pilaa.
Kaikki toivo oli kuitenkin turhaa. Hän on nyt kuollut ja kuopattu. Ylösnousemukseen on aikaa. Sitä odotellessa on nyt sitten vain yritettävä elää oma elämänsä mahdollisimman siististi.
Ajattelin piirtää valokuviin kuolleen kasvojen yläpuolelle pienen ristin. Huomasin aika äkkiä kuitenkin sen, että vainajasta oli aika vähän valokuvia. Digikuviin voisi ristin laittaa kuvankäsittelyohjelmalla. Paperikuviin risti tulisi mustekynällä tehtynä paljon pysyvämmin.
Edesmennyt oli tarkka mies nuoruudessaan. Hän keitti kanamunat 3 min 45 sek. Neljäminuuttiset olivat pilalla. Se asia on ensimmäinen asia, jonka hänestä muistan. Toinen asia on se, että kun hän lähti eläkkeelle, minut laitettiin puhumään eläkkeellelähtö -puhe.
Yritin muistella vielä jotain muuta yksityiskohtaa, mutta huoman kaiken kietoutuvan sumuun. Huomasin, että en enää pysty palauttamaan mieleeni edes tunti sitten poistamaani puhelinnumeroa. Kaikki katoaa hiljaa ja vääjäämättä
Minulla on isäni puhelinnumero vielä, vaikka hän kuoli yli kaksi vuotta sitten. Kerran jopa ajattelin puoliunessa hajamielisenä, etten ole soittanut isälle pitkään aikaan, pitäisi soittaa.
VastaaPoistaVanhoissa albumeissa näkee ristejä ihmisten pään päällä. Puhuessakin oltiin tarkkoja, etä kuolleesta henkilöstä puhuttaessa nimen perään lisättiin "vainaa". Maija-vainaa sanoi niin ja niin, Villjo-vainaa oli kova työmies.
Minulla on isoisäni flanelinen aluspaita.
VastaaPoistaIsoäitini oli sen hänelle tehnyt. Paita oli jäänyt käyttämättömäksi , koska niitä paitoja oli paljon ja aina piti olla varastossa uusia ja käyttämättömiä. Siihen aikaan ei jokaista paitaa pidetty vuorotelleen.
Minä käyn aina silloin tällöin sitä paitaa kokettelemassa ja silittämässä. Joskus kokeilen sitä hetken pitää päälläni
Isäni, 81 vuotta, kävi meillä kylässä tuossa hiljattain. Ajoi pihaan vanhalla Volvolla, jonka hiilidioksidipäästöt ovat hirmuiset, mutta jolla on ajettu vuosia enemmän kuin useimmilla älyköillä on ikää. Hän elää, mistä seikasta olen kiitollinen. Isä viipyi pari päivää, ja jossain vaiheessa muistin tärkeän asian. Isoisän - isän isän - Leijona- merkkisen taskukellon, joka lienee vuodelta 1922, mutta jonka minä sain haltuuni vuonna 1987, vuosi isoisän kuoleman jälkeen. Isoisä sanoi ollessani viisivuotias, vetäessään tuota kelloa, että se on sinun. Sitä minulta ei viedä muutoin kuin erittäin kuolleen ruumiini ylitse. Se ei varsinaisesti toimi enää, mutta se on suuresti kunnioittamani isäni isän kello, jonka jonain päivänä korjuutan.
VastaaPoistaMuistot ovat tärkeitä. katolisessa kirkossa hellitään kääriliinoja ja ristinkappaleita. On minusta hyvä ja hieno asia, että myös tässä " uskonpuhdistuksen" läpitunkemassa maailmassa on jotain alkukantaista ja primitiivistä.
VastaaPoistaNykyihmisellä on huonosti säilytystilaa. muistoesineiden pitää ollakin pieniä ja helposti säilytettäviä. Minä säilytin pitkään vaarini Jaguar -merkkistä mopoa, kunnes viimein sitten vaimon pyynnöstä myin sen hyvään kotiin ja entisöitäväksi.
Eräs kaikkein hankalimmista muistoesineistä on maaomaisuus. Siihen kiintyy kovasti, siitä ei halauaisi luopua ja se tuntuu rakkaalta aina vain. Kuollut työtoverini pyysi että hänet tuhkataan ja levitetään kotitilansa metsiin. Siinä muistoesine muuttui tavallaan käänteiseksi jutuksi.