Johdettu turvaan

Menneisyys on  kohdallani  sananmukaisesti menneisyyttä. Huomasin  uutisissa, että Kirkkonummella on Aavarannassa  pidätetty turvapaikanhakijoita. Pienen googlaamisen jälkeen  selvisi, että kunnianarvoisa Johtamistaidon  Opisto oli myynyt syksymmällä koko opiston jollekin hulivilijengille, joka oli oitis sitten vuokrannut  tilat  Suomen Punaiselle Ristille.

Minä  opiskelin aikoinaan tuossa laitoksessa monta vuotta ja suoritin oikein tutkinnonkin. Paikka on  hieno, uskomattoman upea ja  se oli myös hyvin kallis. Päiväraha riitti aamupalaan, mutta ei sillä enää  pystynyt aterioita  opiston  ruokalasta ostamaan. Huoneet olivat hotellitasoa. Rannassa oli saunoja ja savusaunoja vaikka kuinka. Oli uima - allas sisällä ja omaa ravintolaa ja ihan  kaikkea...

Aavaranta  järjesti korkeatasoisia seminaareja   joka elokuu. Siellä minäkin olen saanut istua  SAK:n   puheenjohtajan ja Akavan puheenjohtajan  välissä.

Nyt ei sitten ole mitään jäljellä.

Nyt on turvapaikan hakijoilla kivaa ja hauskaa. Toivottavasti  sapuska on hyvää. Ja saunokaa nyt  viimeisen päälle  lujasti niissä saunoissa. Hviträsk  on siinä  järven takana. Käykää polkupyörällä  katselemassa suomalaista taiteilijakotia.

Että minun piti tämäkin  nähdä  !

Seuraavakaan  vuosi ei varmaan  asioita  vie parempaan suuntaan

Jahti

Erkkolainen kuolinkamppailussa koriseva  aviisi on käynnistänyt  EU:n asedirektiivin  tiimoilta  direktiiviä puolustavan kampanjan. Silmätikuksi ovat joutuneet metsästäjät, reserviläiset  sotilasviranomaiset ja muut ajattelevat kansanosat.

Luulen, että tämä rohkeudenpuuska syntyi  samaan aikaan kun  kävi ilmi se, että  SDP oli lihonut oppositiossa  ja  AKT  oli pullistumassa  kuorestaan ulos. Pääkaupunkiseudun media  ei pysty juuri koskaan hillitsemään itseään, jos on mahdollisuus  kytkeä SELLO-ampuminen JOKELA -ampumiseen ja kumma kyllä, sitten ei enää tarvitse muistella KAUHAJOKI -draamaa. Riittää, kun puhuu lukijoille niillä argumenteillä ja sillä kielellä, jota   siinä osassa  Suomea  ymmärretään ja puhutaan.

Luulen kuitenkin, että perimmäinen syy  erkkolaisen esiin tulolle on se, että he näin haluavat paheksua sitä, että julkinen mielipide, maanpuolustushenki ja isänmaallisuus voisivat kerrankin saada aikaan  jonkin sortin  vastustusta  Brysseliä ja suurta koneistoa vastaan. Olisihan se Helsingille ja erkkolaisuudelle suuri murhe ja vaara, jos sen kaltainen omilla aivoilla  ajatteleminen laajenisi ja  sitä  alkaisi esiintymään  enemmänkin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Ei erkkolainenkaan  voi jatkuvasti elää vain sillä, että se etsii vikoja poliisin toiminnasta , puolustelee raiskaustilastoja ja   kasvattaa nuorta toimittajasukupolveaan syljeksimään kaikkea mikä liikkuu

Käänteinen kulttuuri

Nuoreen mieheen  on iskenyt lentsu ja sen jälkitaudit. Hän soitti arvauskeskukseen ja  oli hämmästynyt, kun käskettiin heti tulla vaivoja esittelemään. Poika  oli  ehtinyt vetää yllensä jo  mustan puvun, eli normaalin työkostyyminsä.

Arvauskeskuksen laboratorio-lady oli kysynyt pojalta, onko tämä menossa festivaaleille. Poika oli kieltänyt ja oli sanonut menevänsä töihin. Laboratorion lady ei ollut luovuttanut helpolla, vaan tingannut, mihin töihin  nuorimies oli menossa.

Poikaa nauratti. Hän piti  maalaisten   arkista  pukeutumista  normaalina ja asiallisena, mutta ihmetteli sitä, kuinka maalla voitiin ajatella niin, että kun on  musta puku päällä, ollaan menossa  festivaaleille. Keskellä talvea. Maaseudulla siis tulkitaan niin, että arkinen  farmari/villapaita - pukeutuminen  on normatiivista ja tavallista, eikä riko sääntöjä. Pääkaupunkiseudun koodiston  tuominen vieraaseen ympäristöön laittaa katselijan  tulkitsemaan tätä kaikkea  alakulttuurina.

Ja  eräs  sopivin alakulttuuri näyttäisi  olevan täällä maalla  festivaalielämä. Jos kerran   festivaalielämä on alakulttuuria ja alakulttuurit  pukeutuvat hassusti, niin kaikki poikkeava ja ei normatiivinen pukeutuminen laukaisee alakulttuuri -refleksin.

Olen töissä huomannut saman. Kirpputorilta ostettu viiden euron  pikkutakki laukaisee hillittömän vittuilurefleksin Viimeksi opiskelija katseli punaisia samettifarkkujani epäuskoisena ja lopulta epäili minun ottaneen aamulla vaimoni housut..

No niin.....

Vesisade ja loska ovat  viimein väistyneet. Samoin joulu. On aika hengähtää, ryhtyä elämään normaalia elämää ja -  kukaties  jälleen  voi  kirjoitella rivin taikka kaksi, silloin tällöin. Pieni tauko ei  näytä kylläkään kirjoittamista  helpottavana, päin vastoin. Kynnys aloittaa  uudelleen  on aika suuri.

 

Viiden luokan lukujärjestykset ovat levällään kuin Jokisen eväät. Olen toipumassa vähitellen   kuukauden  pituisesta  sairaudesta ja altis lukujärjestysteknisillä kikkailuilla aiheuttamaan kaaosta   vuorostaan muiden elämään.

 

Olen siis töissä. Samaan aikaan kaikki muut työkaverit ovat lomalla, vaikka en usko monenkaan uhranneen lomapäiviään näihin välipäivävapaisiin. Kuten huomaatte tauko ja tauti eivät  ole vieneet paskamaista  mielenlaatua minnekään. Ja kulunut kuukausi on tarjonnut  paljon mahdollisuuksia jalostaa satakuntalaisuutta  yhä ylevimpiin muotoihin.

 

Mutta hengissä ollaan, yhtä kaikki.

 

Joen kaupunki oli yhtä riemullinen paikka  kuin ennenkin. Joulun ostoshelvetit olivat mitä olivat. Varovaisena miehenä kiersin ne  kaukaa ja varoen. Paskamaisuudestani huolimatta  läheiset tarjosivat  runsai9n määrin rakkautta ja lahjoja ja riemullisia tunteita  kirjoittajalle, joten lopulta sitten päätin, että voisi sitä ehkä  ryömiä taas elävien kirjoihin ja  kirjoittaa, lukea, kävellä, hiihtää ja luistella.

 

Riemullisiin jouluhavaintoihin kuuluvat myös muutamat subjektiiviset  havainnot  ympäröivästä maailmasta. Lapsenlapselle  kutomaani kaulaliinaa  kehuttiin  kovasti. Sellaiset  ulkoiset palkkiot aikaansaavat myös helposti sisäisiä palkkioita ja hyrinöitä. Toinen  ihmeellinen asia oli se, että taivaan linnut löysivät  talipalloni ja joululyhteeni heti kun olin ne ripustanut paikoilleen. Kolmas ihme oli se, että huomasin jälleen pystyväni lukemaan  kirjoja.

 

Ehkä pystyn  edelleen myös kirjoittamaan. Kuka tietää.

Ehkä kuitenkin kokeilen taas tätäkin harrastusta